No niin nyt on taas alakuloinen olo. Mä huomaan, että jokakerran kun mutsi soittaa, niin tulee paha mieli. Se ei todellakaan osaa jutella muusta kun siskosta ja sen kersoista ja kuinka se on niin kovilla. Hänen pitää höösätä ja mennä vähintään jo 3 kertaa kuukaudessa hoitamaan sinne lapsia, pesemään lakanoita ym. Aivan sama mulle. En oo kade, vaikka siltä tää varmaan kuulostaa. Se on mulle vaan niin tuttua. Mä en oo mutsin silmissä yhtikäs mikään. Aina pienestä pitäen, mun kaksoissisar oli se päätähti, jonka luona käydään pistämässä huusholli kuntoon pari kertaa vuodessa. Näin on ollut jo kohta 30 vuotta. Oli meillä muutaman vuoden aika, sellaista, että se kävi meilläkin useammin ja siivosi huushollin, kun lapset oli pieniä. Mutta ei läheskään siinä määrin, mitä näitä mun toisia siskoja höösätään. Osittain johtuu kai siitä, että mutsi ei tuu toimeen mun miehen kanssa. Siinä on ollu sanaharkkaa enemmän ja vähemmän siitä, miten niitä lapsia oikein pitäis kasvattaa. Sitäpaitsi siinähän on kaksi just yhtä vaikeeta ihmistä, ei ne siedä toisiaan.

Toinen asia mikä on hankalaa, kun mun mutsi aina haukkuu mun isää mulle siitä, kun isä ei käy siskon luona ja auta ja pidä yhteyttä. Kyllä on yritetty pitää ja kirjoittaa kuulumisia, mutta sieltä päästä ei tuu koskaan vastauksia. Antaa sitten olla. Mutsi on katkera monestakin asiasta ja pahinta tässä on se, että mä alan kuulostaa ihan siltä...

 

Ihan parasta kai olisi, jos en pidä yhteyttä ollenkaan niihin. Mä kaipaan hirveesti mun siskoja ja läheisiä suhteita esim. mutsiin, mut ei siitä tuu mitään. Ei kertakaikkiaan mitään. Parempi on kun en mieti menneitä ja annan mennä toisesta korvasta ulos sen mitä se mulle raportoi kokoajan mun siskoista. Mä en jaksa välittää. Tää on itsesääliä, mutta jos jokakerta tulee näin pahamieli näistä asioista niin eihän mun kannata satuttaa itseäni näillä. Eli en ole tekemisissä niiden kanssa.

Harmittaa, kun pyysin mutsin tapanina syömään mut se saa olla sellainen päätös, sen jälkeen ei tupata kun ei kerran tykätä. Sekin sano, että älä sittee hössötä niin kauheesti. Pitäisköhän maata ja lukee kirjaa ja sanoo, että ottakaa sieltä laatikoita ja lämmittäkää niitä. Laittakaa sen jälkeen kahvi tippuun, niin mä vähän tässä nuku. Herättäkää kun on valmista. Siskon lapsillekin ostin kirjan, vaikka sovittiin ettei osteta mitään. Mähän kutsuin nekin joulun viettoon meille, mut ei kelvannu kun oon niin kova hössöttämään. Se sano jotain, että katotaan vaikka silloin lauantaina, no en aio olla tavattavissa silloin.

 

Mä rakastan mun omaa perhettä lapsia ja miestä ( joka välillä ärsyttää kyllä tod. suuresti) Meillä tai oikeastaan mulla ei oo ketään muuta paitsi mun oma perhe, niistä olen kiitollinen. Isä on aina ollut mulle läheisempi ja pitänyt mun puolia. Kiitos siitä, hän taitaakin olla ihan ainoa ihminen maailmassa, joka arvostaa mua ja jaksaa kannustaa.

Nyt tää vuodatus alko muistuttaa päiväkirjaa, jonka sen piti olla alusta lähtien.